maanantai 30. marraskuuta 2020

Mittaustalkoot



Lokakuun alkupuolella eräänä kauniina aurinkoisena päivänä pidimme sukkien mittaustalkoot.

Anja etsi mitattavia sukkia laatikoista ja pussukoista, 
Aila, Helena, Airi ja Kirsti yhdistivät sukat pareiksi, mittasivat ja merkitsivät.
Anu kirjasi koot ylös.

Näiden talkoiden jälkeen sukkia oli mitattu ja varastoitu laatikoihin 758 paria.
Aivan mahtavan älytön määrä sukkia ja lisää on tulossa.




 

tiistai 24. marraskuuta 2020

4H-yhdistys osallistui sukkatalkoisiin

Paltamon 4H-yhdistyi osallistui myös sukkien neulontaan.
Yhdistys maksoi halukkaille hallituksen jäsenille sukkalangat.

Koronakevät oli osalle hallituksen jäsenistä niin kiireinen, että puheenjohtaja Heli kerkesi ainoana tarttua puikkoihin ja neuloa kahdet sukat.  
Kiitos Helille!



 

lauantai 21. marraskuuta 2020

Syyskuulumisia

 

Mennään jo marraskuussa, aivan kohta joulu kolkuttelee ovelle.  Vastahan se oli kevät parhaimmillaan, jolloin on viimeksi tänne päivitetty.  

Kevään koronakotoilun takia blogin päivittäminen jäi, vietettiin hiljaiseloa.  Nyy syyspuoleen mummot on mitanneet kevään ja kesän aikana neulottuja ja mummoille tuotuja sukkia.  Kiitos neulojille.   

Nämä ihanat koon 35 sukat on matkanneet Lealta Iisalmesta.  Kiitos!